Vuodenajat värssyt

Tammikuussa maa nukkuu lumen alla ja pakkanen piirtää kukkia ikkunoihin. Hiljaisuus on niin syvä, että kuulee lumen tippuvan oksalta. Maaliskuussa ensimmäinen pisara putoaa katolta. Tip. Tip. Tip. Kevät koputtaa ovelle ja linnut palaavat etelästä, yksi kerrallaan, kuin vanhat ystävät. Toukokuussa koivut puhkeavat yhdessä yössä. Eilen harmaa, tänään vihreä. Maa hengittää syvään ja koko luonto venyttelee talviunesta. Heinäkuussa yöt eivät pimene. Valo pysyy ja aika pysähtyy ja elämä maistuu mansikalta ja jäätelöltä ja järvivedeltä. Syyskuussa puut syttyvät tuleen. Punaisina, keltaisina, oransseina — viimeinen juhla ennen hiljaisuutta. Sade alkaa ja maa valmistautuu. Marraskuussa pimeys tulee vierailulle ja jää. Kynttilöitä sytytetään, villasukkia neulotaan, ja keho muistaa: näin se on aina ollut. Ja sitten joulukuu, ja ensimmäinen lumi, ja kaikki alkaa alusta. Vuosi päättyy, vuosi alkaa, ja ympyrä sulkeutuu — kauniina kuin aina.

Eräänä aamuna huomaat sen. Ilma on erilainen — viileämpi, kirkkaampi, kuin joku olisi pessyt maailman yön aikana. Koivun lehdet ovat kääntäneet kylkensä, ensimmäiset kellastuneet kuin etujoukon lähettämät viestit: "Me lähdemme pian." Puutarhassa omenat painavat oksia, punaiset ja raidalliset, ja ruoho on kastunut ilman että on satanut. Otat villapaidan esiin kaapista, sen tutun, joka tuoksuu viime syksyltä. Kädet löytävät taskut kuin vanhat ystävät. Kahvi maistuu paremmalta kylmänä aamuna. Kaikki maistuu paremmalta kun kesän yltäkylläisyys väistyy ja antaa tilaa kaipuulle. Syksy on vuodenaika niille, jotka osaavat pysähtyä. Jotka tietävät, että luopuminen on myös eräänlaista kauneutta.

Kevät herättää, kesä kasvattaa, syksy korjaa, talvi lepää. Vuodenaikojen ikuinen kierto on elämän oma viisaus. Jokainen vuodenaika on lahja, jokainen hetki on arvokas. Luonto opettaa kärsivällisyyttä: kaikelle on aikansa.

Tammikuun pakkasessa puu rätisee, lumi narskuu jalkojen alla. Hengitys höyryää ilmassa, tähdet loistavat terävinä. Maailma on kristallinkirkas, jokainen ääni kantaa kauas. Pakkanen puhdistaa ja selkeyttää, kuin luonnon oma meditaatio.

Toukokuussa maa herää eloon, mullan tuoksu täyttää nenän. Linnut palaavat etelästä ja laulavat tervehdyksensä. Puutarhuri astuu ulos, kädet mullassa, hymy huulilla. Jokainen siemen on lupaus, jokainen verso on ihme.

Marraskuu on harmaa ja hiljainen, lehdet ovat pudonneet jo aikoja sitten. Sade piiskaa ikkunaa, tuuli ulvoo nurkissa. Mutta sisällä on lämmin, kynttilä palaa pöydällä. Marraskuukin on kaunis, kun osaa katsoa oikein.

Elokuun ilta tuoksuu omenalta, ilma on lämmin mutta jo viilenee. Heinäsirkka soittaa viulua pitkässä, pehmeässä ruohikossa. Kesä on antanut kaikkensa, nyt se lepää tyytyväisenä. Tähdet syttyvät aikaisemmin, yöt pitenevät hiljaa.

Huhtikuu on kärsimätön kuukausi, talven ja kevään välissä. Yhtenä päivänä sataa lunta, toisena aurinko lämmittää. Mutta maa tietää jo, että kevät on tulossa. Ensimmäiset silmut turpoavat, ja toivo kasvaa joka päivä.

Keskikesän yö ei pimene, valo pysyy taivaanrannassa. Koivut seisovat valkoisina kuin morsiamen hunnussa. Juhannuskokko heijastuu järveen, naurua kantautuu rannalta. Tämä on Suomen kesän sydän, tämä hetki, tämä valo.

Vaahtera palaa punaisena, koivu hohtaa kultaisena. Syksy maalaa metsän kankaalle taideteoksen ainutlaatuisen. Tuuli irrottaa lehtiä puista, ne tanssivat tiellä pyörteinä. Kauneinta on se hetki, juuri ennen kuin kaikki katoaa.

Syksyn kauneus on kuin taidetta, jota luonto maalaa. Lehdet muuttuvat värikkäiksi, ja ilma on raikas. Syksy on elämän kauneus.

Kevään toivo on kuin uusi alku, joka herää luonnossa. Kukat kukkivat, linnut laulavat, ja elämä virkoaa uudelleen. Kevät on elämän toivo.