Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan,
hän, joka antaa minulle armon; minun linnani, varustukseni ja pelastajani, minun kilpeni, jonka turviin minä pakenen, hän, joka laskee kansani minun valtani alle.
Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!
Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo.
Herra, notkista taivaasi ja astu alas, kosketa vuoria, niin että ne suitsuavat.
Iske salamoita ja hajota heidät, lennätä nuolesi ja kauhistuta heidät.
Ojenna kätesi korkeudesta, tempaa ja pelasta minut suurista vesistä, muukalaisten kädestä,
joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!
Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren, soitan sinulle kymmenkielisellä harpulla,
sinulle, joka annat kuninkaille voiton ja tempaat palvelijasi Daavidin turvaan pahalta miekalta.
Tempaa ja pelasta minut muukalaisten käsistä, joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi.
Niin meidän poikamme ovat nuoruudessaan kuin korkealle kohoavat kasvit, tyttäremme kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat;
meidän aittamme ovat täynnä, ja antavat kaikkinaista viljaa, meidän lampaamme lisääntyvät laitumillamme tuhansin ja kymmenin tuhansin;
meidän härkiemme kuormat ovat runsaat, ei ole aukkoa muurissa, ei ole pakolaista, ei kuulu valitushuutoa kaduillamme.
Autuas se kansa, jolle näin käy, autuas se kansa, jonka Jumala Herra on!
Kirjaudu sisään antaaksesi arvostelun ja kommentoidaksesi sisältöä
Ladataan kommentteja...