Autosta astutaan ulos ja hengitetään. Ensimmäinen hengenvetys on aina se paras — se tuoksuu männyltä, järveltä ja vapaudelta. Avain narahtaa lukkoon, ovi aukeaa, ja sisällä on se tuttu tuoksu: hieman tunkkainen, hieman puinen, täydellinen. Ikkunat auki. Lakanat narulta. Vene käännetään oikein päin ja vedetään laiturille. Kaikella on paikkansa — joka kesä sama. Lapset juoksevat rantaan ennen kuin laukut on kannettu sisään. "Saako uida?" he huutavat, ja vastaus on aina kyllä. Illalla grillataan makkaraa. Savun haju sekoittuu koivun lehvien tuoksuun. Hyttyset ilmestyvät seitsemältä, täsmällisesti kuin aina. Saunassa löyly sihisee ja järvi odottaa, pimeänä ja lämpimänä. Avanto on heinäkuussa pelkkä askellus viileään, joka tuntuu silkiltä iholla. Tämä on se paikka. Ei maailman kaunein, ei suurin, ei hienoin. Mutta meidän. Ja siksi kaunein, suurin ja hienoin.
— Tuntematon