Raamatun sanasto

Israelin kansan kantaisä, jota kutsutaan 'uskon isäksi'. Jumala kutsui hänet lähtemään kotimaastaan ja lupasi tehdä hänestä suuren kansan isän. Abrahamin usko Jumalaan epävarmuuden keskellä on Raamatun uskon perusmalli.

1. Moos. 12:1–3

Hepreankielinen Jumalan nimi, joka tarkoittaa 'Herrani' tai 'Herrani Jumala'. Sitä käytettiin Vanhassa testamentissa kunnioittavana puhutteluna, ja juutalaiset korvasivat sillä lausumattoman JHVH-nimen ääneen lukiessaan.

Ps. 110:1

Kristuksen vastustaja, joka esiintyy lopun aikoina. Johanneksen kirjeissä antikristus on jokainen, joka kieltää Kristuksen. Ilmestyskirjassa kuvataan lopullista Kristuksen vastustajaa, joka johtaa ihmisiä harhaan ennen Kristuksen paluuta.

1. Joh. 2:18

Vanhan testamentin ja Uuden testamentin väliin ajoittuvat kirjoitukset, jotka eivät kuulu protestanttiseen kaanoniin mutta ovat osa katolista ja ortodoksista Raamattua. Luterilainen perinne arvostaa niitä hyödyllisenä lukemistona, mutta ei perusta niihin oppia.

Kreikaksi 'lähetetty'. Erityisesti Jeesuksen valitsemat 12 opetuslasta, jotka saivat tehtävän julistaa evankeliumia ja perustaa seurakuntia. Myöhemmin myös Paavali laskettiin apostolien joukkoon. Apostolien todistus on Uuden testamentin perusta.

Matt. 10:2–4

Jumalan ansaitsematon hyväntahtoisuus ihmisiä kohtaan. Luterilaisessa teologiassa pelastus on kokonaan armoa (sola gratia) – ihminen ei voi ansaita sitä teoillaan. Armo tulee näkyväksi Jeesuksen sovitustyössä ristillä ja jaetaan sanan ja sakramenttien kautta.

Ef. 2:8–9

Sovituspaikka, joka Vanhassa testamentissa tarkoitti liitonarkun kultaista kantta, jolla ylipapin veri sirotettiin suurena sovituspäivänä. Uudessa testamentissa Paavali käyttää samaa kuvaa Kristuksesta: hän on se armoistu, jonka kautta Jumala antaa synnit anteeksi.

Room. 3:25

Pyhän Hengen lahjat, joita annetaan seurakunnan rakentamiseksi ja palvelemiseksi. Paavali luettelee armoituksia useissa kirjeissään: opettaminen, profetia, palveleminen, rohkaiseminen, johtaminen ja armollisuus. Ne eivät ole omaa ansiota vaan Hengen työtä.

1. Kor. 12:4–11

Luterilaisessa teologiassa välineet, joiden kautta Jumala jakaa armonsa: Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen. Armo ei ole abstrakti käsite, vaan se tulee ihmisen luo konkreettisesti näiden välineiden kautta. Tämä ajatus on keskeinen luterilaisen jumalanpalveluksen rakenteessa.

Room. 10:17

Vuonna 1530 laadittu luterilaisen uskon perusasiakirja, jonka Philipp Melanchthon kirjoitti ja joka esiteltiin keisari Kaarle V:lle. Se sisältää 28 artiklaa, jotka käsittelevät keskeisiä uskonkysymyksiä. Augsburgin tunnustus on edelleen luterilaisten kirkkojen tärkein tunnustuskirja.

Pieni kaupunki Juudean kukkuloilla, noin 10 km Jerusalemista etelään. Kuningas Daavidin kotikaupunki ja Jeesuksen syntymäpaikka, kuten profeetta Miika ennusti. Nimi tarkoittaa 'leivän talo', mikä on kuvaavaa, sillä Jeesus kutsui itseään 'elämän leiväksi'.

Miika 5:1; Luuk. 2:4–7

Israelin kuningas, paimenpoika, josta tuli soturi ja hallitsija. Hän kirjoitti suuren osan Psalmeista ja hänen suvustaan luvattiin tulevan Messias. Daavid oli sekä suuri uskonsankari että syvästi langennut ihminen, mikä tekee hänestä inhimillisesti samaistuttavan.

1. Sam. 16:12–13

Kirkon palvelutyö, joka kohdistuu erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin. Sana tulee kreikan sanasta diakonos, 'palvelija'. Diakonia on osa kirkon perustehtävää ja näkyy konkreettisesti avustustyössä, sielunhoidossa ja lähimmäisenrakkaudessa.

Juutalaisten hajaannus ympäri maailmaa Jerusalemin temppelin tuhousten jälkeen. Ensimmäinen diaspora alkoi Babylonian pakkosiirtolaisuudesta 586 eKr. Diaspora levitti juutalaisia yhteisöjä Rooman valtakunnan kaikkiin osiin, mikä osaltaan valmisti tietä kristinuskon leviämiselle.

Muinainen valtakunta Niilin varrella, joka on Raamatun historian näyttämönä useita kertoja. Jaakob ja hänen poikansa muuttivat sinne nälänhädän aikana, ja Israelin kansa eli siellä orjuudessa yli 400 vuotta ennen Mooseksen johtamaa exodusta.

2. Moos. 1:8–14

Kristuksen asettama sakramentti, jossa kristityt nauttivat leipää ja viiniä Kristuksen ruumiina ja verenä. Luterilaisessa teologiassa Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisaineissa (reaalipreesens). Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen, yhteyden ja toivon ateria.

1. Kor. 11:23–26

Kristittyjen ykseyden edistäminen yli kirkkokuntarajojen. Sana tulee kreikasta ja tarkoittaa 'koko asuttua maailmaa'. Ekumeeninen liike pyrkii keskinäiseen ymmärrykseen, yhteistyöhön ja lopulta näkyvään yhteyteen eri kristillisten kirkkojen välillä.

Jumalan nimi, joka käännetään usein 'Kaikkivaltias Jumala'. Se esiintyy erityisesti patriarkkakertomusten yhteydessä, kun Jumala tekee liittoja Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa. Nimi korostaa Jumalan rajatonta voimaa ja kykyä pitää lupauksensa.

1. Moos. 17:1

Vanhan testamentin suurin profeetta, joka taisteli epäjumalanpalvelusta vastaan ja osoitti Herran olevan ainoa todellinen Jumala. Elia otettiin elävänä taivaaseen tulivankkureissa. Juutalaisessa perinteessä Elian uskottiin palaavan ennen Messiaan tuloa.

1. Kun. 18:36–39

Kreikan sanasta euangelion, 'hyvä sanoma'. Raamatullisessa käytössä se tarkoittaa ilosanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ihmisten pelastukseksi. Luterilaisessa teologiassa evankeliumi erotetaan laista: laki vaatii, evankeliumi antaa.

Room. 1:16

Uuden testamentin neljä ensimmäistä kirjaa: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Ne kertovat Jeesuksen elämästä, opetuksista, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kolmea ensimmäistä kutsutaan synoptisiksi, koska ne kuvaavat tapahtumia samankaltaisesta näkökulmasta.

Luuk. 1:1–4

Juutalainen uskonnollinen ryhmä Jeesuksen aikana, joka korosti lain tarkkaa noudattamista ja suullista perinnettä. Jeesus arvosteli farisealaisuuden ulkokultaisuutta mutta jakoi monia oppikäsityksiä heidän kanssaan (kuten uskon ylösnousemukseen). Paavalikin oli taustaltaan fariseus.

Matt. 23:1–7

Paikka Jerusalemin muurien ulkopuolella, jossa Jeesus ristiinnaulittiin. Nimi tarkoittaa 'pääkallon paikka'. Golgata on kristillisen uskon keskuspiste: siellä Jumalan Poika kuoli ihmiskunnan syntien vuoksi ja sovitti maailman itsensä kanssa.

Joh. 19:17–18

Kristillinen juhla 50 päivää pääsiäisen jälkeen, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten ylle Jerusalemissa. Helluntaita pidetään kirkon syntymäpäivänä: opetuslapset saivat rohkeuden julistaa evankeliumia, ja kolmetuhatta ihmistä kastettiin samana päivänä.

Ap.t. 2:1–4

Jeesuksen lupaus, että 'helvetin portit eivät voita' hänen seurakuntaansa (Matt. 16:18). Luterilaisessa perinteessä tämä korostaa, että kirkko on Kristuksen, ei ihmisten, ja se kestää kaikki hyökkäykset. Lupaus rohkaisee seurakuntaa vaikeina aikoina.

Matt. 16:18

Pyhän Hengen vaikuttama luonteen muutos kristityssä. Paavali luettelee yhdeksän hedelmää: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Hengen hedelmä on pyhityksen näkyvä tulos.

Gal. 5:22–23

Elämä Jumalan yhteydessä, joka alkaa jo uskon kautta tässä ajassa ja jatkuu kuoleman jälkeen ikuisesti. Se ei ole vain loputtoman ajan jatkumista vaan täydellistä yhteyttä Jumalan kanssa, vapautta synnistä ja kärsimyksestä.

Joh. 3:16

Uuden testamentin viimeinen kirja, jonka apostoli Johannes kirjoitti Patmoksen saarella. Se sisältää näkyjä lopun ajoista, Kristuksen voitosta pahuuden yli ja uudesta taivaasta ja maasta. Ilmestyskirjan symbolinen kieli vaatii huolellista tulkintaa.

Ilm. 21:1–4

Profeetta Jesajan käyttämä nimi, joka tarkoittaa 'Jumala on meidän kanssamme'. Kristillisessä teologiassa nimi viittaa Jeesukseen Kristukseen, jossa Jumala tuli ihmiseksi ja asui ihmisten keskellä. Nimi tiivistää inkarnaation ytimen.

Jes. 7:14; Matt. 1:23

Jumalan ihmiseksi tuleminen Jeesuksessa Kristuksessa. Sana tulee latinasta ja tarkoittaa 'lihaksi tulemista'. Inkarnaatio on kristillisen uskon ainutlaatuinen oppi: iankaikkinen Jumala syntyi ihmiseksi Marian pojana, täysin Jumalana ja täysin ihmisenä.

Joh. 1:14

Oppi Raamatun jumalallisesta alkuperästä: Pyhä Henki ohjasi Raamatun kirjoittajia niin, että lopputulos on Jumalan sanaa ihmisten sanoilla. Inspiraatio ei tarkoita mekaanista sanelua, vaan kirjoittajien persoonallisuus ja tyyli näkyvät teksteissä.

2. Tim. 3:16

Jeesuksen opettama mallirukous, jonka tunnetaan myös nimellä Herran rukous. Se on kristinuskon tunnetuin rukous ja sisältää seitsemän pyyntöä. Rukous opettaa, että Jumala on Isä, jonka puoleen saa kääntyä luottavaisesti kaikissa elämän tilanteissa.

Matt. 6:9–13

Kristillisen uskon keskushenkilö: Jumalan Poika, joka tuli ihmiseksi, opetti Jumalan valtakunnasta, kuoli ristillä ihmisten syntien vuoksi ja nousi kuolleista kolmantena päivänä. Nimi Jeesus tarkoittaa 'Herra pelastaa', Kristus (Messias) tarkoittaa 'voideltu'.

Joh. 3:16

Pyhä kaupunki, joka on keskeinen juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille. Raamatussa Jerusalem oli Daavidin valloittama pääkaupunki, Salomon temppelin paikka ja Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen näyttämö. Profeetat kuvasivat myös taivaallista Jerusalemia tulevaisuuden toivona.

Ps. 122:1–2

Vanhan testamentin merkittävin profeetta, joka toimi Juudan kuningaskunnassa noin 740–700 eKr. Hänen kirjansa sisältää sekä tuomion julistusta että lohdullisia lupauksia tulevasta Messiasta. Jesajan 53. luku kuvaa 'kärsivää palvelijaa' tavalla, jonka kristityt näkevät toteutuvan Jeesuksessa.

Jes. 53:5

Jumalan varsinainen nimi hepreaksi (neljä konsonanttia: jod-he-vav-he). Nimi ilmoitettiin Moosekselle palavassa pensaassa, ja se liittyy verbiin 'olla' – 'Minä olen se, joka olen'. Juutalaiset eivät lausu nimeä ääneen vaan korvaavat sen sanalla Adonai.

2. Moos. 3:14

Jaakobin poika, jonka veljet myivät orjaksi kateudesta. Hän nousi Egyptin varakuninkaaksi ja pelasti perheensä nälänhädältä. Joosefin tarina on yksi Raamatun kauneimmista esimerkeistä Jumalan kaitselmuksesta: 'Te tarkoititte sitä pahaksi, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi.'

1. Moos. 50:20

Israelin maan itärajan muodostava joki, jolla on suuri symbolinen merkitys. Israelin kansa ylitti Jordanin tullessaan luvattuun maahan Joosuan johdolla. Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanjoessa, jolloin taivas aukeni ja Jumalan ääni kuului.

Matt. 3:13–17

Kristillinen juhla, joka muistaa Jeesuksen Kristuksen syntymää. Joulun teologinen ydin on inkarnaatio: Jumala tuli ihmiseksi Betlehemin tallissa. Suomessa joulua on vietetty kristillisenä juhlana keskiajalta lähtien, ja se on suomalaisten rakastetuin juhla.

Luuk. 2:10–11

Jumalan ominaisuus, jonka mukaan hän tietää kaiken: menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Hän tuntee jokaisen ihmisen ajatukset, tunteet ja teot. Tämä ominaisuus on sekä lohduttava (Jumala tuntee meidät) että pyhää kunnioitusta herättävä.

Ps. 139:1–4

Usko siihen, että Jumalalla on rajaton valta kaiken yli. Hän on luonut kaiken, ylläpitää luomakuntaa ja ohjaa historiaa tahtonsa mukaan. Kaikkivaltius ei tarkoita, että Jumala tekisi kaikkea väkisin, vaan että mikään ei ole hänen valtansa ulottumattomissa.

Ps. 115:3

Seurakunnan yhteinen kokoontuminen Jumalan sanan äärelle, rukoukseen ja sakramenttien viettoon. Luterilainen jumalanpalvelus (messu) rakentuu sanan ja ehtoollisen ympärille. Se sisältää virsiä, rukouksia, raamatunlukuja, saarnaa ja uskontunnustuksen.

Hepr. 10:25

Raamatun hyväksyttyjen kirjojen kokoelma. Protestanttinen kaanon sisältää 66 kirjaa: 39 Vanhassa testamentissa ja 27 Uudessa testamentissa. Kaanon muotoutui varhaisessa kirkossa useiden vuosisatojen aikana, kun seurakunnat tunnistivat, mitkä kirjoitukset olivat Jumalan inspiroima.

Jumalan jatkuva huolenpito luomakunnastaan. Jumala ei vain luonut maailmaa ja jättänyt sitä oman onnensa nojaan, vaan hän ylläpitää, suojelee ja ohjaa kaikkea. Kaitselmus näkyy arjen huolenpidossa, historian ohjauksessa ja yksittäisen ihmisen elämän johdatuksessa.

Matt. 6:26

Kristuksen asettama sakramentti, jossa ihminen liitetään Kristukseen ja hänen seurakuntaansa veden ja Jumalan sanan kautta. Luterilaisessa kirkossa kastetaan myös lapsia, koska pelastus on Jumalan lahja eikä riipu ihmisen omasta päätöksestä tai ymmärryksestä.

Matt. 28:19

Kristillisen uskon oppikirja kysymys-vastaus-muodossa. Martti Luther kirjoitti kaksi katekismusta: Vähän katekismuksen (perheille) ja Ison katekismuksen (papeille). Vähä katekismus käsittelee kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen, kasteen ja ehtoollisen.

Kristuksen itsensä tyhjentäminen jumalallisesta kirkkaudestaan tullessaan ihmiseksi. Sana tulee kreikasta (kenosis). Jeesus ei luopunut jumaluudestaan, mutta hän luopui jumalallisen valtansa käyttämisestä ja otti palvelijan muodon ihmisten keskellä.

Fil. 2:6–8

Uuden testamentin kirjeitä, jotka apostolit kirjoittivat seurakunnille ja yksityishenkilöille. Paavalin kirjeitä on 13, ja lisäksi on muita kirjeitä (Heprealaiskirje, Jaakobin, Pietarin, Johanneksen ja Juudaksen kirjeet). Ne sisältävät opetusta, rohkaisua ja käytännön ohjeita.

Kristukseen uskovien yhteisö sekä maailmanlaajuisesti (universaali kirkko) että paikallisesti (seurakunta). Kreikan sana ekklesia tarkoittaa 'kokoon kutsutut'. Kirkko ei ole vain rakennus tai organisaatio vaan elävä yhteisö, jonka pää on Kristus.

Matt. 16:18

Kristillinen oppi, jonka mukaan yksi Jumala on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Persoonia ei pidä sekoittaa toisiinsa, mutta ne ovat yhtä Jumalaa. Oppi ei esiinny Raamatussa yhtenä lauseena, vaan se on johdettu Raamatun kokonaisilmoituksesta ja muotoiltu varhaisissa kirkolliskokouksissa.

Matt. 28:19

Kasteen vahvistaminen eli ripille pääsy. Luterilaisessa kirkossa konfirmaatio on rippikoulun päätös, jossa nuori vahvistaa kasteen lupaukset ja saa oikeuden käydä ehtoollisella itsenäisesti. Se ei ole sakramentti vaan kirkollinen toimitus.

Kristillinen usko Jeesuksen palaamiseen maan päälle historian lopussa. Silloin hän tuomitsee elävät ja kuolleet, lopettaa kaiken pahan ja perustaa ikuisen valtakuntansa. Toisen tulemisen ajankohtaa ei kukaan tiedä, mutta kristityt elävät sen odotuksessa.

Matt. 24:36

Jumalan kutsu ihmiselle tulla uskon yhteyteen. Luterilaisessa teologiassa Jumala kutsuu ihmistä evankeliumin ja armonvälineiden kautta. Kutsuminen tarkoittaa myös Jumalan johdatusta ihmisen elämäntehtävään ja palveluun arkisessa työssä.

2. Tim. 1:9

Jumalan Moosekselle Siinain vuorella antamat käskyt, jotka muodostavat moraalilain perustan. Neljä ensimmäistä käskyä koskevat suhdetta Jumalaan, kuusi jälkimmäistä suhdetta lähimmäiseen. Luterilaisessa katekismuksessa ne ovat kristillisen etiikan perusta.

2. Moos. 20:1–17

Jumalan pyhä tahto, joka ilmaisee, mikä on oikein ja väärin. Luterilaisessa teologiassa lailla on kolme käyttöä: se hillitsee pahaa yhteiskunnassa (poliittinen käyttö), paljastaa synnin ja ajaa armon luo (pedagoginen käyttö) ja ohjaa kristityn elämää (didaktinen käyttö).

Room. 3:20

Hepreaksi Sukkot. Juutalainen syysjuhla, joka muistaa Israelin kansan 40 vuoden vaellusta autiomaassa, jolloin he asuivat teltoissa. Juhlan aikana rakennetaan lehtimajoja ja vietetään aikaa niissä. Jeesus opetti temppelissä tämän juhlan aikana ja julisti olevansa 'elävän veden lähde'.

Joh. 7:37–38

Kultapäällysteinen arkku, joka sisälsi kymmenen käskyn kivitaulut, mannaa ja Aaronin kukoistaneen sauvan. Arkku oli Jumalan läsnäolon symboli Israelin keskellä. Sitä säilytettiin ensin ilmestysmajassa ja myöhemmin Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmässä.

2. Moos. 25:10–22

Jumalan tekemä sitoumus kansalleen, jossa hän antaa lupauksia ja asettaa ehtoja. Vanhassa testamentissa keskeisiä liittoja ovat Nooan, Abrahamin ja Mooseksen liitot. Uusi liitto Kristuksen veressä on lopullinen ja kattaa kaikki kansat.

Jer. 31:31–34

Vapauttaminen orjuudesta tai vallasta hinnan maksamisen kautta. Raamatussa lunastus viittaa Jumalan pelastustekoon: Kristus lunasti ihmiset synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta maksamalla hinnan omalla kuolemallaan ristillä.

1. Piet. 1:18–19

Kristillisen sanoman vieminen niiden luo, jotka eivät ole sitä kuulleet. Perustuu Jeesuksen lähetyskäskyyn: 'Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.' Lähetystyö on kirkon olemuksen ytimessä oleva tehtävä, joka kattaa sekä sanallisen todistuksen että palvelutyön.

Matt. 28:19–20

Jumalan tapa olla lähellä kansaansa. Vanhassa testamentissa Jumala oli läsnä pilvipatsaassa, ilmestysmajassa ja temppelissä. Uudessa testamentissa Jumala on läsnä Kristuksessa, Pyhässä Hengessä ja siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimissään.

Matt. 18:20

Nuori nainen Nasaretista, jonka enkeli Gabriel valitsi Jeesuksen äidiksi. Maria on uskon esikuva rohkeudessaan ja nöyryydessään: hän vastasi Jumalan kutsuun 'Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.' Luterilaisessa perinteessä Mariaa kunnioitetaan mutta ei rukoilla.

Luuk. 1:38

Saksalainen munkki ja teologi (1483–1546), joka käynnisti uskonpuhdistuksen naulaamalla 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen vuonna 1517. Luther korosti Raamatun arvovaltaa, pelastusta yksin armosta ja yleistä pappeutta. Hän käänsi Raamatun saksaksi ja uudisti jumalanpalveluksen.

Hepreaksi mashiach, kreikaksi christos – molemmat tarkoittavat 'voideltu'. Vanhassa testamentissa luvattu kuningas, pappi ja pelastaja, joka vapauttaisi Jumalan kansan. Kristityt uskovat, että Jeesus Nasaretilainen on tämä luvattu Messias.

Dan. 9:25–26

Suomalainen uskonpuhdistaja (n. 1510–1557), jota kutsutaan suomen kirjakielen isäksi. Hän opiskeli Wittenbergissä Lutherin johdolla ja käänsi Uuden testamentin suomeksi (1548). Agricola loi suomalaisen kirkkokirjallisuuden perustan ja uudisti Suomen kirkon luterilaiseksi.

Israelin kansan vapauttaja ja johtaja, joka vei kansan pois Egyptin orjuudesta. Jumala antoi hänelle lain Siinain vuorella. Mooses on Vanhan testamentin keskeisimpiä henkilöitä – lainantaja, profeetta ja Jumalan ystävä, joka puhui Jumalan kanssa 'kasvoista kasvoihin'.

2. Moos. 3:10–12

Pieni kylä Galileassa, jossa Jeesus kasvoi lapsuutensa ja nuoruutensa. Nasaret oli vaatimaton ja halveksittu paikka – Natanael kysyi: 'Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?' Jeesuksen kutsuminen 'nasaretilaiseksi' korosti hänen nöyrää taustaansa.

Joh. 1:46

Vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksessa laadittu ja 381 täydennetty uskontunnustus, joka on kristillisen uskon laajin ekumeeninen tunnustus. Se muotoilee opin Kristuksen jumaluudesta, Pyhästä Hengestä ja kirkosta. Sitä lausutaan luterilaisessa messussa ehtoollisen yhteydessä.

Mies, joka eli ennen vedenpaisumusta ja jota Jumala käski rakentamaan arkin pelastaakseen perheensä ja eläimet. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki Nooan kanssa liiton ja antoi sateenkaaren merkiksi siitä, ettei hän enää tuhoaisi maata vedellä.

1. Moos. 6:13–14

Alun perin kristittyjen vainooja Saul Tarsoslainen, joka kääntyi dramaattisesti Damaskoksen tiellä. Hänestä tuli kristinuskon merkittävin lähetyssaarnaaja ja teologi. Paavali perusti seurakuntia ympäri Rooman valtakuntaa ja kirjoitti suuren osan Uuden testamentin kirjeistä.

Ap.t. 9:1–19

Kirkon virka, johon kuuluu sanan julistaminen, sakramenttien jakaminen ja sielunhoito. Luterilaisessa teologiassa pappisvirka perustuu Jumalan asetukseen ja seurakunnan kutsuun. Pappi toimii seurakunnan palvelijana eikä välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä.

Mielenmuutos ja kääntyminen pois synnistä kohti Jumalaa. Kreikan sana metanoia tarkoittaa kirjaimellisesti mielen kääntymistä. Parannus ei ole vain katumusta vaan kokonaisvaltainen suunnanmuutos, jossa ihminen kääntyy luottamaan Jumalan armoon.

Ap.t. 3:19

Jumalan teko, jolla hän vapauttaa ihmisen synnin, kuoleman ja kadotuksen vallasta ja antaa iankaikkisen elämän. Luterilaisessa teologiassa pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden. Pelastus on samanaikaisesti mennyt (ristillä), nykyinen (pyhityksessä) ja tuleva (kirkkaudessa).

Ef. 2:8–9

Kalastaja, joka oli Jeesuksen lähin opetuslapsi ja myöhemmin alkuseurakunnan johtaja. Pietari tunnetaan rohkeudestaan ja epäonnistumisistaan – hän kielsi Jeesuksen kolmesti mutta sai anteeksi ja tehtävän: 'Kaitse minun lampaitani.' Hän on inhimillisen uskon ja armon esikuva.

Joh. 21:15–17

Jumalan sanan välittäjä, joka kutsuu kansaa parannukseen, julistaa Jumalan tuomiota vääryydelle ja lohduttaa kärsivää kansaa Jumalan lupauksilla. Vanhassa testamentissa profeettoja olivat mm. Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja 12 pientä profeettaa.

Aam. 3:7

Vanhan testamentin runokirja, joka sisältää 150 psalmia eli laulua ja rukousta. Psalmit ilmaisevat koko inhimillisen tunneskaalan: ylistystä, kiitosta, valitusta, katumusta ja luottamusta Jumalaan. Niitä käytetään edelleen laajasti jumalanpalveluksissa ja yksityisessä hartaudenharjoituksessa.

Ps. 23:1

Pyhän Hengen työ kristityn elämässä, jossa uskova kasvaa kohti Kristuksen kaltaisuutta. Pyhitys ei ole pelastuksen ehto vaan sen seuraus. Se on elinikäinen prosessi, jossa kristitty oppii elämään Jumalan tahdon mukaan armon voimalla.

1. Tess. 4:3

Kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona. Pyhä Henki uudistaa ihmisen sydämen, synnyttää uskon, johdattaa totuuteen ja lohduttaa. Helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle, ja häntä kuvataan muun muassa tuulena, tulena ja kyyhkysenä.

Ap.t. 2:1–4

Raamatussa sana 'pyhä' ei tarkoita moraalisesti täydellistä ihmistä vaan Jumalalle erotettua, Kristukseen kuuluvaa. Paavali kutsui kaikkia kristittyjä 'pyhiksi'. Luterilaisessa perinteessä jokaisella kristityllä on pyhän asema – ei omien ansioidensa vaan Kristuksen tähden.

1. Kor. 1:2

Kristinuskon tärkein juhla, joka muistaa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta kuolleista. Pitkäperjantaina muistetaan ristiinnaulitsemista ja pääsiäissunnuntaina ylösnousemusta. Pääsiäinen on kristillisen uskon perusta: 'Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, teidän uskonne on turha.'

1. Kor. 15:14

Hepreaksi pesach. Juutalainen juhla, joka muistaa Israelin kansan vapautumista Egyptin orjuudesta. Pääsiäislampaan veri suojeli israelilaisten esikoisia kuoleman enkeliltä. Kristillisessä tulkinnassa Jeesus on 'Jumalan Karitsa', joka uhrattiin pääsiäisenä maailman syntien puolesta.

2. Moos. 12:1–14

Jeesuksen tiivistys koko Jumalan lain ytimestä: 'Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Tämä kaksoiskäsky yhdistää Jumalan ja ihmisten rakastamisen erottamattomasti toisiinsa.

Matt. 22:37–39

Syntien tunnustaminen Jumalan edessä ja anteeksiantamuksen vastaanottaminen. Luterilaisessa kirkossa rippi voi olla yksityinen (papin kanssa) tai yhteinen (jumalanpalveluksessa). Luther piti yksityistä rippiä arvokkaana armonvälineenä mutta vastusti sen tekemistä pakolliseksi.

Keskustelu Jumalan kanssa – kiitosta, ylistystä, pyyntöjä, valitusta ja hiljaista kuuntelua. Jeesus opetti opetuslapsilleen Isä meidän -rukouksen mallina. Rukous ei ole suorittamista vaan yhteyttä elävän Jumalan kanssa.

Matt. 6:9–13

Moabilainen nainen, joka jätti oman kansansa ja jumalansa seuratakseen anooppiaan Noomia ja Israelin Jumalaa. Ruutin uskollisuus palkittiin: hänestä tuli kuningas Daavidin esiäiti ja siten osa Jeesuksen sukupuuta. Hänen tarinansa opettaa uskosta ja uskollisuudesta.

Ruut 1:16

Jumalan sanan selittäminen ja soveltaminen seurakunnan elämään jumalanpalveluksessa. Luterilainen saarna lähtee raamatuntekstistä ja tuo esiin sekä lain (Jumalan vaatimus) että evankeliumin (Jumalan lahja). Saarna on yksi armonvälineistä.

Pyhä toimitus, jonka Kristus on itse asettanut ja jossa näkyvä aine yhdistyy Jumalan sanaan. Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi: kaste (vesi) ja ehtoollinen (leipä ja viini). Sakramenttien kautta Jumala jakaa armoaan konkreettisesti.

Viikon seitsemäs päivä (lauantai), joka on juutalaisuudessa pyhitetty levolle ja Jumalan palvelemiselle. Se muistuttaa luomisen seitsemännestä päivästä, jona Jumala lepäsi. Kristityt siirtyivät viettämään sunnuntaita, 'Herran päivää', Jeesuksen ylösnousemuksen muistoksi.

1. Moos. 2:2–3

Vuori Siinain niemimaalla, jolla Jumala antoi Moosekselle kymmenen käskyä ja solmi liiton Israelin kansan kanssa. Siinai on Jumalan ilmestyksen ja pyhyyden paikka, jossa kansa näki ukkosmyrskyn, tulen ja kuuli pasuunan äänen.

2. Moos. 19:16–20

Latinaa: 'yksin uskosta'. Luterilaisen uskonpuhdistuksen perusperiaate, jonka mukaan ihminen pelastuu yksin uskon kautta, ei omien tekojensa ansiosta. Usko ei ole ihmisen suoritus vaan Jumalan lahja, jolla ihminen tarttuu Kristuksen ansaitsemaan pelastukseen.

Room. 3:28

Latinaa: 'yksin armosta'. Uskonpuhdistuksen ydinperiaate, jonka mukaan pelastus on kokonaan Jumalan ansaitsematonta lahjaa. Ihminen ei voi millään tavalla ansaita tai myötävaikuttaa pelastukseensa – se on alusta loppuun Jumalan armon työtä.

Ef. 2:8–9

Latinaa: 'yksin Raamattu'. Uskonpuhdistuksen periaate, jonka mukaan Raamattu on ainoa uskon ja elämän ylin ohje. Kirkollinen perinne ja opetusvirka ovat arvokkaita, mutta niitä on aina arvioitava Raamatun valossa. Mikään oppi ei voi olla Raamatun vastainen.

Kristuksen työ ristillä, jossa hän sovitti ihmisten synnit ja palautti rikkoutuneen suhteen Jumalan ja ihmisen välillä. Sovitusoppi on kristillisen uskon ydin: Jumala itse tuli ihmiseksi ja kantoi rangaistuksen ihmisten puolesta.

2. Kor. 5:19

Hepreaksi Jom Kippur. Juutalaisuuden pyhin päivä, jolloin ylipappi meni kaikkeinpyhimpään sovittamaan koko kansan synnit. Kristillisessä tulkinnassa Jeesus on lopullinen ylipappi, joka sovitti kaikki synnit kertakaikkisella uhrillaan.

3. Moos. 16:1–34; Hepr. 9:11–12

Juutalainen kokous- ja rukouspaikka, joka syntyi pakkosiirtolaisuuden aikana, kun temppeli oli tuhoutunut. Synagogassa luetaan Tooraa, rukoillaan ja opetetaan. Jeesus opetti säännöllisesti synagogissa, ja alkuseurakunnan julistus alkoi usein synagogista.

Luuk. 4:16–21

Ihmisen kapina Jumalaa vastaan – tekoina, sanoina, ajatuksina ja laiminlyönteinä. Perisynti tarkoittaa koko ihmiskunnan lankeemusta Aadamista lähtien, tekosyntejä ovat yksittäiset rikkomukset Jumalan tahtoa vastaan. Synti erottaa ihmisen Jumalasta, mutta armo kurottaa yli kuilun.

Room. 3:23

Jerusalemin temppeli oli Jumalan läsnäolon paikka Israelin keskellä. Ensimmäisen temppelin rakensi kuningas Salomo noin 960 eKr. Se tuhottiin 586 eKr. ja rakennettiin uudelleen. Toinen temppeli tuhoutui vuonna 70 jKr. Jeesus kutsui omaa ruumistaan temppeliksi.

Joh. 2:19–21

Kristityn luottavainen odotus Jumalan lupausten täyttymisestä. Raamatullinen toivo ei ole epävarmaa toivomista vaan varma luottamus siihen, mitä Jumala on luvannut: ylösnousemuksen, iankaikkisen elämän ja uuden luomakunnan.

Room. 8:24–25

Juutalaisuuden pyhin kirjoituskokoelma: Mooseksen viisi kirjaa (1.–5. Mooseksen kirja). Toora sisältää luomiskertomuksen, patriarkkojen tarinat, Egyptistä vapautumisen, lain ja liittoa koskevat määräykset. Se on koko Raamatun perusta.

Ilmestyskirjan mainitsema tuhannen vuoden ajanjakso, jona Kristus hallitsee. Eri tulkintaperinteet ymmärtävät sen eri tavoin: kirjaimellisena tulevaisuuden ajanjaksona tai symbolina Kristuksen nykyisestä hallitsemisesta kirkon kautta. Luterilainen tulkinta on pääosin amillenaarinen.

Ilm. 20:1–6

Luterilaisten kirkkojen yhteiset oppidokumentit, jotka on koottu Yksimielisyyden kirjaan (1580). Ne sisältävät vanhan kirkon uskontunnustukset, Augsburgin tunnustuksen, Lutherin katekismukset, Schmalkaldenin artiklat ja Yksimielisyyden ohje. Ne määrittelevät luterilaisen opin perustan.

Luottamus Jumalaan ja hänen lupauksiinsa, erityisesti pelastuslupaukseen Kristuksessa. Luterilaisessa teologiassa usko ei ole ihmisen oma suoritus vaan Pyhän Hengen lahja. Usko tarttuu Kristukseen ja hänen ansioihinsa, ja se on ainoa keino ottaa vastaan Jumalan armo.

Hepr. 11:1

Pyhän Hengen työ, jossa ihminen syntyy hengellisesti uuteen elämään. Luterilaisessa perinteessä uudestisyntyminen liittyy erityisesti kasteeseen, jossa ihminen liitetään Kristukseen ja saa uuden elämän. Se ei ole ihmisen oma päätös vaan Jumalan teko.

Joh. 3:3–5

Raamatun lupaus siitä, että Jumala luo kaiken uudeksi: ei pelkästään sielujen taivaspaikkaa vaan kokonaan uudistetun luomakunnan, jossa vanhurskaus asuu. Kuolemaa, surua, itkua tai kipua ei enää ole. Tämä on kristillisen toivon lopullinen päämäärä.

Ilm. 21:1–5

Raamatun jälkimmäinen osa, joka sisältää 27 kirjaa: neljä evankeliumia, Apostolien teot, 21 kirjettä ja Ilmestyskirjan. Uusi testamentti kertoo Jeesuksen Kristuksen elämästä ja opetuksista sekä alkuseurakunnan syntymisestä ja leviämisestä.

Raamatun ensimmäinen osa, joka sisältää 39 kirjaa (protestanttisessa kaanonissa). Se kattaa luomisesta Malakian profetiaan ulottuvan ajanjakson ja sisältää historiaa, lakia, runoutta, viisauskirjallisuutta ja profetioita. Jeesus ja apostolit viittasivat Vanhaan testamenttiin Jumalan sanana.

Oikea asema Jumalan edessä. Luterilaisessa teologiassa vanhurskaus on lahjavanhurskautta: Jumala lukee syntiselle ihmiselle Kristuksen vanhurskauden hänen omakseen uskon kautta. Ihminen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas (simul iustus et peccator).

Room. 3:21–24

Jumalan teko, jolla hän julistaa syntisen ihmisen vanhurskaaksi Kristuksen tähden. Tämä on luterilaisen uskonpuhdistuksen keskeisin oppi: pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta. Vanhurskauttaminen ei perustu ihmisen omiin ansioihin vaan Kristuksen täydelliseen työhön.

Room. 5:1

Jeesuksen käyttämä opetusmuoto, jossa hengellinen totuus välitetään arkielämän kuvien ja tarinoiden kautta. Tunnettuja vertauksia ovat tuhlaajapojka, laupias samarialainen ja kylväjä. Vertaukset vaativat kuulijalta pohdintaa ja avoimuutta Jumalan sanomalle.

Matt. 13:34

Raamatun opetus siitä, että Kristus tuomitsee kaiken historian lopussa. Tuomio on oikeudenmukainen: Kristus erottaa ne, jotka ovat eläneet uskossa, niistä, jotka ovat hylänneet Jumalan. Luterilaisessa teologiassa pelastus tuomiolla ei perustu tekoihin vaan armoon Kristuksessa.

Matt. 25:31–46

Seurakunnan yhdessä laulamat hengelliset laulut, jotka ovat olennainen osa luterilaista jumalanpalvelusta. Luther itse kirjoitti useita virsiä ja piti laulua tärkeänä uskon ilmaisun ja opetuksen välineenä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on 632 virttä.

Lutherin opetus, jonka mukaan jokainen kastettu kristitty on pappi Jumalan edessä. Tämä ei poista erityisen pappisviran tarvetta, mutta korostaa, että jokaisella kristityllä on oikeus ja tehtävä rukoilla, lukea Raamattua ja todistaa uskostaan ilman välittäjää.

1. Piet. 2:9

Jeesuksen nouseminen kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisen jälkeen – kristillisen uskon perusta. Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika ja että kuolema on voitettu. Kristityt uskovat myös ruumiin ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.

1. Kor. 15:3–4